maton alla mustia perkeleitä, jotka ovat käyneet nukkumaan

sylistä katukiville heitetty

piesty ja potkittu

kasvoihinsa syljetty

räkäisesti naurettu

liattu ja nöyryytetty

itkua, huutoa kuulematta

montako kertaa?

laskuissa seottiin jo kauan sitten

ja tyttö on isku iskulta väsyneempi

karkuun on turha yrittää

ne saavat aina kiinni kuitenkin
hiljaa odottaa

tyhjä katse silmissään

ja sielunsa kuolee pala palalta

(yhdestä lempeästä hetkestä olisin antanut kaikkeni)

(mutta kai jo liian likainen olen)

(mitään tahraamatta antamaan)

(kenellekään kunnolla kelpaamaan)

mieli lasittuu paikalleen ja kauas kaikesta

kaikki on tässä ja ei missään

epilogi

hämärä kiertyy harsona harteille

keinuttaa hiljalleen pimeään

mustassa kehdossaan hellästi heijaa

eikä enää tule kyyneleitä

unimaassa on tiedottomuus
tiedottomuudessa autuus