3.8.
kun heillä on hätä
minä olen siinä
silmäni surevat heidän surunsa
minä kuulen itkunmyräkän
joka sielun seinämiä vapisuttaa
paijaan pelon kauemmas pois
ja sotkutukan takut harjaan hellästi auki
minun syliini he saavat nukahtaa
ja aamulla heitä odottaa kukallinen pöytäliina
lämmin kahvi ja tuoreet sämpylät
kiitoksen huikkaavat huuliltaan
ja katoavat ruuhkabussiin
kun minulla on hätä
kyyneleet valuvat muumityynyliinaan
rullalle kierretty peitonkulma korvaa pitelevän käden
vasen silittää - vaikka valetta sekin vain on
yksinäisyys puristaa sydämen kasaan
tukahdutettu valitus häviää pimeään
minua ei kukaan kuule kampaa pitele paijaa
ihmiset käyttävät loppuun ja häviävät
joka muuta kuvittelee
on hölmö
tarvitseminen on heikoille
heidät tuhotaan hitaasti kuluttaen
seiso omilla jaloilla
älä nojaa kehenkään
sillä kun jää pettää ja vajoat kylmään
kukaan ei vedä sieltä ylös
etkä voi syyttää kuin itseäsi
luottaminen tuhoaa elämiä
mutta onko muurien takana sen parempi
onko missään
entä jos on vain kipu ja ikävä
jos onnea ei ole tarkoitettu minua sylittelemään
jos onkin vain
kuolema
