maanantai 22. tammikuuta 2018

when your moments of clarity scream the hell within

et tulis metriä lähemmäs jos tietäisit
pysy kaukana, älä koske, usko nyt
musta on sulle pelkkää haittaa
oon takertuva utopistinen hölmö
joka vaatii pelkästään mahdottomia
vetää lähelle ja kirkuen työntää pois
vie kaiken muttei suostu mitään antamaan
väsynyt ja synkkämielinen
sutkin saan kuolemaa kaipaamaan
särkyneen palaset hullussa järjestyksessä
irrationaalinen ja itsetuhoinen
saatanallinen pyörremyrsky
odottaa sua syvimpiä solmujaan setvimään
mielipuoleks suuttuu kun epäonnistut
huutaa ja itkee päin hakatun koiran ilmettäs
vaikka ties että tehtävä on mahdoton

älä vaivaudu tulemaan lähelle
mut on rikottu niin monta kertaa
etten enää itekään osaa muuta kun rikkoa
satutan meitä molempia
enkä jaksa ees välittää siitä

horjumme mutkissa elämän

aamukahvia kauniita lupailevasta mukista
kirkas taivas huurretut puut
tällaisina aamuina olisi kai kaikki mahdollista
jos en niin perkeleesti pelkäisi elämää

helpompaa olisi nollata pää
heittäytyä virtaan
jossa basso ja viini kuljettavat
yössä vieraiden sylistä toiseen
vastenmielinen ajatus palata siihen
mutta en osaa tätäkään
kuka tämän läpi pääsee järkeään menettämättä

vetoavalla hymyllään houkutteli minut rappukäytävään

kirkas katse
(maailman vaarallisin, juokse jo)
ilon jättämät rypyt silmäkulmissa

hymyilee minulle
(eikä aavista mitään)

ja jopa mustunut ja kova sydän
melkein vähän liikahtaa
varomaton hymy pääsee karkaamaan
kunnes säikähtäneenä käännän katseen
(älä vain näe sieluun asti)

"ei kai enää; ei kai taas"
katsos, sinun kanssasi minulla on mukavaa

ja mukavia asioita minä pelkään kuollakseni
sillä jos jokin tuntuu mukavalta
se on puuttunut
ja voi puuttua uudestaankin
enkä minä osaa iloita jähmettymättä kauhusta

menkää kauas minusta
te kaikki mukavat asiat
minun jokainen soluni hylkii teitä
ja lopuksi vaan sattuu

turvallista on haluta kuolla
se ei ainakaan lähde pois

torstai 18. tammikuuta 2018

askeleita tyhjän päälle

katson ikkunasta tummaa pihaa
vedän käsiä syvemmälle hihoihin
silmät seisovat, pää on tyhjä
Hervanta hohtaa
naapurin tyttö huutoitki eilen
halausta kai kaivattaisiin vähän joka kerroksessa

itkisinpä minäkin kaikki solmut auki
ja nukahtaisin
nukkuisin vain
aamulla olisi elämä kauniimpaa
mutta minä olen jo kivun alla väsähtänyt
kuormaani turtunut
enkä enää tiedä
kauanko unettomat silmät pysyvät auki
kauanko kipeillä jaloilla kävellään
ja kauanko murtunut sydän
jaksaa palasina lyödä