aina on joku, joka ottaa vastaan

kiitos Jeesus enkeleistä

varjeluksesta, jota en ansainnut

ne sanovat: "ei pyhä yllä pimeään; Herra ei synnin tiellä kanna"

eivätkö ne ole koskaan eksyneet?

sillä kun pieni joutuu hämärässä hukkaan

vailla aavistustakaan seuraavasta suunnasta

juuri silloin korkeimman käsi

tarttuu ja ohjaa turvaan

tämän maailman pimeimmissä kolkissa se asuu; pyhyys

ja Kristus itse kantaa karitsansa luolasta valoon 

sen pienimmän ja hölmöimmän

sillä siinä on armo, siinä on johdatus

siinä on se Jumala, joka on rakkaus

olin hetken valmis kuolemaan

kuplivaa riemua

porisevaa puhetta

halauksia ja maailman suomimista

kunnes vesi ei laimennakaan

hahmot hajoavat eivätkä liikkeet

mene sinne minne ne käskettiin

kannetaan kainaloista

maa on märkä ja silmät itkevät suljettuinakin

pelottaa vajota pimeään

kauhu iskee kun ovi suljetaan; ilma loppuu kesken

kilpailu hapesta päättyy itkuun

sellaiseen sielua repivään tuskaan

eläimelliseen ulvontaan

puristan jonkun kättä

toinen pitää sylissä ja silittää

hiljaa laulaa sairaasta karhunpojasta

lopulta

kun keuhkot väsyvät haukkomaan

kun irvistys uuvahtaa

vaimea nyyhkytys; kilpailun hävinneen hiljainen uikutus

kouristuksenomainen ote pehmenee

huokaus ja herpaannus

autuas tiedottomuus

...enää ei ole mitään...

jäädyttää mennessään maan

mä "ihan tällee unprovoked"

vääristelen ja ilkeilen

Haisulia pahempi kiusanhenki

riidanhaastaja

keskustelemaan kyvytön kiukuttelija

ne jotka voi valita

mieluummin kerää tavaransa ja kävelee kauas pois

kun jää viereen 

tai varsinkaan paijaamaan

inhottavat ihmiset tarvii rakkautta eniten

mut voiko muita syyttää

jos ne ei tykkää hiekkakakkujen potkijasta