vaik aina mun unissa tuut

minä muistan

lämmön

rusketuksen

valoisat illat

elämää kirkkaammat aamut

sinun pehmeän äänesi

lujan sylisi

mustaksi tummuneet silmäsi

miksi työnsit pois?

olit kaikki

vieläkin olet kaikki

hukun kuitenkin

olla puhdas

ajatella vain tahtomaansa

ilman jatkuvaa kiusaajaa

joka kuva toisensa jälkeen

polttaa silmien takusia

saa nykimään ja päätä pudistelemaan

ihan kuin hartioita kohistelemalla

voisi sisäpuoleltakin kaiken saastan saada irti

mutta Luojani, millä sitten?

onko tämä lika sittenkin minuun jo kiinni palanut?

sano ei ei ei, kiellä kaikki

saastaisia ajatuksia

väkisin tunkeutuvat tajuntaan

hennon pinnan puhkaisten

pyörivät pyörivät pyörivät

kunnes oksennus nousee kurkkuun

ja värit sekoittuvat sumuksi

puristan silmät umpeen ja suun viivaksi

pois pois pois niitä yritän työntää

tietäen niiden jäävän

aivan verhon taakse 

odottamaan

väijymään

että hetkellä millä hyvänsä

pääsisivät taas iskemään polttamaan repimään elävältä kappaleiksi

saavat odottamaan hiljaa uikuttaen jotakuta 

päästämään tuskistaan hävinneen saaliseläimen 

joka niin vaivalloisesti hengittää

työläitä hengenvetoja