hiljaa huohottava kuolema

yhtäkkiä tuntuu alastomalta

vaikka luulin  

kevään jo pukeneen

talven jäljiltä paljaat oksat 

heleänvehreään verhoon

silti kaikkien edessä alaston

niiden kurjien liattavana

esillä

näytillä

tarjolla

inho vääntää kasvot irveeseen
kuvotus kohoaa kurkkuun

kädet eteen

jalat ristiin

katse alaviistoon

nyt ollaan hiljaa ja kadotaan

shhh

saanhan nilkkamittaisen helman

pitkät hihat ja väljänä liuhuvan neuleen
huivin sydäntä peittämään
ei helle voi häpeää kovemmin polttaa

jos vaatekerrosten välisiin sopukoihin 

ehtisi vielä saada vangittua talteen

ne pienet sielunmuruset 

joita ei ole sieltä ehditty varastaa

(onko niitä enää?)
(veivätkö sittenkin kaiken?)
(kylkiluiden välissä kolisee tyhjyys)

(onko minussa jäljellä enää mitään vain minun?)

 piilossa on tyyntä

katseilta suojassa kauniimpi mieli

olenhan näin pari senttiä lähempänä 

pyhille kelvollista?

pienin askelin puhtaammaksi

onnistuisiko se minultakin harhaan juosseelta?

(entä jos meitä kaikkia odottaakin palaminen)
(entä jos valkeus on valetta kaikki)
(ja me huudamme tuskasta ikuisuuden)