ja meri rauhaton

alas ammuttu kyyhkynen
liikoja tavoitteli; mahdottomia
mutta minkä olisi hölmö itselleen mahtanut

nyt on pehmeä sydän kiveksi kohmettunut
sormenpäistä lämpö kaikonnut

(mitä sillä toisaalta tekisikään?)
(eivät silityksensä koskaan kelvanneet)
heleä nauru kolkkona kaikuu
ja hymy vaihtunut kuolleisiin silmiin
joista valo on sammunut
ja jotka vain yötä odottavat
yötä ikuista ja pehmeää;
pimeä on uupuneelle hellä ja turvallinen
kehdossaan se kiikuttaa 

kauniisiin uniin
kauas, jonnekin pois

...

ja sittenkin
todellisuus saa aina kiinni
iskee veitsensä vatsaan
ja hetkeksi räväyttää sielun ammolleen

nyt purraan poskihampaat yhteen
nielaistaan paha pois
tyhjennetään mieli
kovetetaan katse kestämään uteliaat
eikä tyhjyydessä ole nähtävää

kun ei halua mitään
ei mikään voi satuttaa
eiväthän kuolleet sielut itke
(nielaise vielä kerran)