14.12.
pilvet roikkuvat niin hurjan matalalla
suurkaupunki vaihtuu
lumen alla nukkuvaksi
sänkipelloksi
pystymetsäksi
jossa hoikat rungot palelevina seisovat
henkäyksiä huokaillen
kuolema pysähtynyt hiljentämään maiseman
hyinen vesi virtaa hankien välissä
liplattaa jäälauttoja kalistellen
saa alastomat pensasoksat värähtämään
autiuden keskellä omakotitalo
pihassa farmariauto
ikkunassa kynttilä ja joulutähti
sisällä jykevä selkä
lempeät kädet
pienten jalkojen tepastaessa syliin
ovikranssin takana asuu onni
ja minä muistelen sinua
kauneintani rakkaintani ihanintani
joka et minua tahtonut
vaikka olisin sinua pakahtuvalla sydämelläni rakastanut
ajattelen säihkyviä tähtisilmiä
ja sormen ympärille kiertyvää kättä
maailman vilpittömintä riemuhymyä
jota ei ehkä tulekaan koskaan
ja mietin
milloin on aika mustan leningin
viivaksi nipistetyn suun
ontoiksi itkettyjen silmien
valkeiden liljojen
miksi ikinä täytyy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Words are, in my not so humble opinion, our most inexhaustible source of magic: capable of both inflicting injury, and remedying it."
-Albus Dumbledore